Make your own free website on Tripod.com

banneri11.jpg

Home | Neitokakadut | Värikartta | Sijoituslinnut | Linkit | Turkce
Neitokakadut

Kuva: Kati Kokkonen
kokoperhe5.jpg

Neitokakadu –Nymphicus hollandicus

 

 

Neitokakadu on suhteellisen helppo lintu ensimmäiseksi linnuksi. Ne ovat yleensä hyvin kilttejä ja seurallisia, mutta jokainen oma persoonansa. Vaikka neitokakadut ovat ihmisille hyvinkin seurallisia, ei ihminen voi korvata toista lintua, joten kumppani olisi hyvin suositeltavaa.

 

Neitokakadua  hankittaessa on hyvä ottaa huomioon, että lintu saattaa elää hyvässä hoidossa jopa 30 vuotta, eli mistään hetken hurmasta ei saa olla kyse. Normaali ikä on joka tapauksessa 15-20 vuotta.

 

Tietoa kannattaa etsiä esimerkiksi internetistä tai kirjoista. Suomenkielisiä ajan tasalla olevia painoksia taitaa kyllä olla vaikea löytää.  

 

 

Olen koonnut tähän lyhyesti tietoa linnun hankinnasta ja sen hoidosta.

 

 

 

Häkki

 

 

Neitokakadut tarvitsevat paljon tilaa ja häkki täytyy siksi olla mahdollisimman iso, liian isoa ei ole olemassakaan! Lisäksi lintusi tarvitsee liikuntaa, joten sen tuli päivittäin päästää vähintään pariksi tunniksi lentelemään.

Yhdelle linnulle pienin häkkimitta suositellaan olevan noin 

100 x 55 x 80 (LxSxK), tämän kokoinen häkki maksaa noin 150 €. Useammalle linnulle tarvitaan luonnollisesti suurempi häkki. Jos linnut saavat olla paljon vapaana, vähintään 5 tuntia päivässä, voi tuon kokoiseen häkkiin laittaa kaksikin asukasta.

 

Häkin kaltereiden on hyvä olla vaakasuorassa, silloin lintu pääsee liikkumaan helpoimmin. Vältäthän pyöreää häkkimallia, sillä kapenevissa kaltereissa on vaarana että linnun jalka jää jumiin. Häkki kannattaa sijoittaa pöydälle tai jalustalle. Sijoitus paikassa ei saa olla vetoa, mutta sen täytyy olla valoisa, ei kuitenkaan suoraan auringonvalossa. Kesällä on hyvä viedä lintua häkkeineen ulos tai totuttaa se valjaisiin. Auringonvalo on hyväksi linnullesi, sillä se pääsee hyödyntämään siinä olevan D-vitamiinin. Jos viet linnun ulos valjaissa, muista kuitenkin ettet pidä sitä liian kauan auringossa ilman vettä. Häkin kanssa, ainakin osa häkistä tulisi olla varjossa, jotta lintu pääsee vilvottelemaan.

 

Häkkiä ei tarvitse sisustaa mitenkään erityisesti, mutta siellä on hyvä olla kuitenkin erilaisia virikkeitä linnulle, jotta se ei tylsisty kun olet poissa kotoa. Keinu, palikkataulu, erilaiset kellot ja narulelut ovat hyvä ajanviete neitokakadullesi. Lelut maksavat parista eurosta pariin kymmeneen euroon. Häkkissä pitää olla myös orsia, joiden olisi hyvä olla eri paksuisia. Orret ei saa olla niin ohuita että linnun kynnet kohtaavat, niiden olisi hyvä olla puuta ja ne tulisi asettaa niin että lintu pääsee helposti esim. ruoka- ja juomapaikalle. Jos orret ovat muovia, käytä niissä linnuille tarkoitettua hiekkapaperia niin että karheapuoli tulee alaspäin, jotta linnun jalat eivät hierry vereslihalle.

 

Häkin pohjalle kannattaa laittaa sanomalehteä, joka vaihdetaan pari kertaa viikossa.

Häkin puhtaus on linnun terveyden kannalta erittäin tärkeää.

Häkki ja kaikki tarvikkeet olisi hyvä pestä kunnolla kerran kuussa. Ruoka- ja juomakupit joka vaihtokerralla.

 

 

 Linnun hankinta

 

Pyri hankkimaan uusi lintusi aina rengastettuna, mieluiten umpirenkaalla, josta selviää linnun kasvattaja, vuosi ja alkuperä. Suomessa on aika pienet neitokakadu ”piirit”, joten jos on edes pieni mahdollisuus, että hankit myöhemmin linnullesi kumppanin, olisi parasta hankki se mieluiten kasvattajalta  kuin eläinkaupasta. Näin sinulla on tiedossa linnun vanhemmat ja kasvattajan nimi, jolta saat lisäksi tarvittaessa ohjastusta kun sitä kaipaat.

Näillä tiedoilla estät myöhemmin lintujesi sukurutsauksen.

 

Ennen linnun saapumista huolehdi ettei uusi lintusi pääse lentämään ikkunaan tai muuhun lasiin, kuten lasioveen. Lintu saattaa katkaista niskansa jos tällainen onnettomuus pääsee käymään. Peitä ikkunat kaihtimilla tai verhoilla. Itse olen todennut kaihtimet parhaiksi !!!

 

Uuden linnun saavuttua, anna tämän kaikessa rauhassa tutustua uuteen ympäristöönsä häkistä käsin. Älä päästä lintua heti vapaaksi, sillä se saattaa mennä paniikkiin ja lentää itsensä näännyksiin tai törmäillä uudessa ympäristössä.

 

Voit lähestyä hetken päästä lintua hitain liikkein ja puhua sille rauhoittelevasti. Näin saat uuden ystäväsi tottumaan sinuun. Älä yritä pakottaa lintua häkistä ensimmäisinä päivinä vaan voit jättää luukun auki ja antaa tämän tulla itse ulos jos uskaltaa. Älä koskaan ota lintua pakolla kiinni esim. pyyhkeellä tai haavilla. Parhaiten saat sen ohjattua häkkiin kun se ensin tuntee häkin turvapaikakseen, silloin se suunnistaa sinne itsestään kun siitä tuntuu pelottavalta.

Jos lintu ei ole kovin arka, voit kokeilla saada sen ensin vaikka kepille ja siitä alkaa totuttaa sitä tulemaan kädellesi vaikka herkkupaloilla houkutellen.

 

Uuteen kotiin saapuessaan lintu saattaa alkaa nälkälakkoon, tätä esiintyy eteenkin nuorilla linnuilla.

Tarkkaile linnun syömistä ensimmäisen päivän aikana, sillä se ei saa olla päivää kauempaa syömättä.

Jos lintu kuitenkaan ei syö, ota yhteyttä kasvattajaan, joka voi antaa vinkkejä kuinka toimia.

 

Ruoka ja hoito

 

Neitokakadun  ruokavalio koostuu pääasiassa siemenistä, pelleteistä ja tuoreista kasviksista, joita on aina oltava saatavilla. Juomana tarjotaan vettä, joka tulisi vaihtaa päivittäin!

 

Lisänä myös kalkkia, voimaruokaa ja ajoittain vitamiinikuureja.

 

Kerran viikossa voi antaa myös hirssiä ja keitettyä spagettia.

Lähes kaikkea ihmisellekin terveellisiä ruoka-aineita voi antaa, kunhan muistaa ettei ne pidä sisällään suolaa, sokeria, mausteita tai rasvaa, eikä sitä ole käristetty.

 

Myrkyllisiä ruoka-aineita ovat kahvi, suklaa ja avokado.

 

Eläinkaupoissa on yleensä monipuolinen tarjonta erilaisia ruokia ja herkkuja neitokakaduille. Herkuissa kannattaa kuitenkin muistaa että linnullakin voi olla paino-ongelmia, mikä puolestaan vaikuttaa linnun terveyteen ja samalla elinikään.

 

Neitokakadua tulisi suihkutella vedellä kerran pari viikossa, jotta ihon kosteustasapaino pysyisi kunnossa. Tähän parhaaksi olen huomannut sumutepullon. Linnuille voi myös tarjota kylpyastiaa, jossa voivat käydä kylpemässä kun haluavat.

Muista kuitenkin vaihtaa siihen vesi joka päivä!

 

Linnun hoidossa muistettavat tärkeimmät asiat:

 

-         häkin puhdistus

-         sumutus

-         juomaveden vaihto

-         tarvikkeiden puhtaana pito

-         ruokaa ja juomaa aina saatavilla

-    seuran pito linnulle / leikki

 

 

kimppakylpy.jpg
Kuva: Kati Kokkonen

.

.

banneri_iso.jpg